Vaihdettiin ryhmää mun yövuoron takia. Notta siellä me sitten oltiin ja reenattiin kolmosluokan koirien kanssa.

Mutta Jampen mielestä ei me nyt niin kamalasti niistä erottu...  Tehtiin aika vaikeaa ratapätkää, ja luulin oppineeni jotain edellisten koirakoitten virheistä. P*skat. Ihan samat virheet tein kun edellisetkin. Kun en millään muistanut ohjata koiraa heti (jo ennenkun sen pää tulee putkesta), niin myöhäistä se on siinä vaiheessa kun jo huomaan sen suorittavan väärin. Lopulta saatiin kohta meneen oikein (tiedä sitten sitä, kumpi painoi enemmän: koira oppi ulkoa jo tuon ratapätkän, vai mä todellakin paransin ohjaamistani...?), mutta taas täytyy vaan todeta, että kyllä Ronja on hävyttömän nopea koira... Ja muutenkin ihan hävyttömän aivoton.  Siellä se kaahaisi ympäri kenttää ihan kuinka kauan vain. Ei tarvi olla patukkaakaan, kun koira palkkaa ittensä ihan muuten vaan ympäri kenttää juosten.

Toisella ratapätkällä sain taas muistutuksen siitä, että vaikka Ronja onkin nopea, niin mä en silti saa kiirehtiä: jos kiirehdin ja juoksen sen edellä, niin rimat alkaa koliseen. Oli kyllä hauska ekan suorituksen jälkeen kattoo taakseen radalle, kun puolet rimoista oli lennelly minne sattuu ympäri tanteretta. Ronjalla kun ei ole pienintäkään estekunnioitusta, vaan se roiskii meneen eteenpäin, jos mammallakin kerran on kiire.  Lopulta rauhallisella ohjauksella saatiin tuokin pätkä onnistumaan.

Mutta kaikenkaikkiaan olipa taas reenit! Ronja oli muutaman päivän hakukokeen jälkeen naftaliinissa mun yövuorojen takia, ja Jampe jopa lenkitti ja lämmitteli sen ennen näitä agireenejä. Joten se oli ihan kahjona pelkästään siitä, että yleensäkään pääsi mamman kanssa touhuaan. Uskoisin, että siitä johtui tämä yletön rimojen roiskiminen. Mutta eipä tässä siltikään ihan kamalan vahvat fiilikset ole kisoja silmällä pitäen... No, kunhan ne kontaktit edes onnistuis. (Ja jos ei muuta, niin saadaanpahan taas maksetut harjotukset niistäkin kisoista.)