Oli meidän vuoro saada iso etsintä. :) Ajattelin ottaa ilon siitä irti kokonaisuudessaan, ja kokeilla koiran lepuuttamista välillä, koska sitä en ole vielä koskaan aiemmin tehnyt.

Alue oli kolmion mallinen, n. 500 metriä pitkä ja leveimmillään 250metrinen. Toisella laidalla oli tie, toisella kosteikkoa, keskellä kumpuja. Muuten tavan metsämaastoa, mutta keskellä koivikkoinen hakkuuaukea. Kohtuullisen haasteellinen alue siis.

Lähdettiin liikkeelle kolmion teravästä kulmasta. Koira veti koko ajan alueen keskelle kummun päälle, mutta mä päätin, että kävellään silti kosteikon vieressä, koska reaktio ei ollu niin voimakas (maalimiehet oli kävelly kummun päällä siksakkia... jälkeenpäin ajatellen koira haki siis selkeästi jälkeä sieltä). Koluttiin läpitunkematon koivikko ja päästiin melkein alue toiseen päähän, kun päätin pitää juomatauon: koiralta liivit pois ja istumaan. Ja yllättävän hyvin Ronja siihen rentoutuikin! Oikein meinaan heitti kyljelleen rapsuteltavaksi, eikä pitänyt kiirettä mihinkään. Kuitenkin heti liivien taas kilistessä oli valmis hommiin kun lukkari sotaan, uudella innolla.

Ja tuohon uuteen intoon mä sitten haksahdin. Koira haki kulmaan, mutta todella lievällä reaktiolla. Tuumasin siinä sitten, että jos tää olis oikea etsintä, niin kiertäisin tuon hieman pimeäksi jääneen kulman. Katja sitten sanoi, että siinä tapauksessa se kierretään nytkin. Koira otti takaisin tullessa vielä meidän omia hajuja, ja teki niin selkeän virheilmaisun kun vaan voi mun selkeästä painostuksesta. Tiesin sen kyllä jo heti pelkästä koiran ilmeestä ja käskin sen näytölle. Koira sai sitten hetken pyöriä kuuppa hukassa, että mikäs nyt kun ei ketään olekaan täällä. Varsin onnistunut valeilmaisureeni.

Kun lähdettiin sitten kulmasta etenemään lyhyttä sivua, koira haki edelleenkin alueen keskelle. Lähdin sitten lopulta tukemaan sitä ja varsin pian koira otti niin paljon etäisyyttä, että sanoin ryhmän uusille tutustujillekin, että koska koiraa ei ole missään, se on vahvalla hajulla. Ja sieltähän se sitten lopulta tulikin entisellä innolla ilmaisemaan. Ja sen ilmaisun todellakin huomaa pitkälle, kun koko koira nauraa ja on täynnä onnistumisen iloa! Erinomainen ilmaisu ja vauhdikas näyttö. Varsin onnitunut reeni siis, olin oikein tyytyväinen.

Agikisoissa sitten taas... Epikset oli Toijalassa, ja pitihän sinne mennä kokeilemaan onneaan... Kontaktit oli ihan kivat (yhden ylösmenokontaktin taisi hypätä mun takia, mutta alastulot otti hyvin), mutta muuten vauhtia oli niin paljon, että edes keppien sisäänmenosta ei tullut mitään (vasta vastainen käsi auttoi). Lähdössäkin veti radalle kun pieni hinaaja... No, eipähän ole epäselvää etteikö koira tykkäis liidellä.

Keskiviikon agireeneissä sitten taas korjailin kisojen keppien käpyilyä. Sarvis ei ollu paikalla, joten häröiltiin ihan vain keskenämme. Ja taas oli koiralla vauhtia niin paljon, ettei meinannu rimat pysyä ylhäällä... Äh. Masentavaa. Mennään sitten taas lauantaina käpyileen Järvenpäähän näitten meidän hyppykontaktien ja putoilevien rimojen kanssa. No. Jos joku päivä... Kyllähän se sokee kanakin kuulemma joskus.